HOPEATÄHDET-festivaali tulee jälleen!

* Kuopio & Varkaus ajalla 7.-12.11.2016

* luentovieraita ja elokuvien alustajia

 

Ohjelmakartta julkistettu! 

Löytyy valikosta "ohjelmakartta"

ELOKUVIEN ESITTELYT,  muu info & materiaali: sivuja päivitetään (viikko 38)

 

******

 

 

HISTORIAA: 2015

H

Elämänmakuisten elokuvien riemuviikko

HOPEATÄHDET  perustettiin v. 2011 eräänlaisena kokeiluna ”Suomen ensimmäiseksieläkeläisten elokuvafestivaaliksi”. Kaikille avoin, mutta aivan erityisesti senioreille suunnattu festivaali on ollut kaikki nämävuodet uutta myös kansainvälisesti.

On iso ilo, että saamme kutsua teitä hyvien elokuvien pariin nyt jo viidettä kertaa.Marraskuun kaamos murtuu mukavasti yhdessä, hyvien elokuvien merkeissä.

Jo viime vuonna festivaali otti uusia askeleita laajentuessaan myös Varkauteen. Savon Kinot Oy ja Varkauden upeaksi kesän 2015 aikana uusittu MAXIM (Kauppak 27, Varkaus) ovat jälleen mukana. Kuopiossa jatkamme tutussa, monelle rakkaassa KINO KUVAKUKOSSA (Vuorikatu 27, Kuopio)

Ohjelmassa on jälleen huumoria, draamaa, historiaa ja yhteiskunnallisesti merkittäviä elokuvia. Ensi kertaa mukana on myös tieteisjännäri. Kyseinen EX MACHINA (2015) on huikea psykologinen draama yhdestä aikamme visaisimmasta kysymyksestä: voiko keinoäly päihittää ihmisen? Mm. astrofyysikko Stephen Hawking on varoittanut ihmiskuntaa keinoälyn ja robottiteknologian vaaroista.

Tänä vuonna olemme jaotelleet festaripäivät teemoittain, evästämään jo ensisilmäyksellä. Mielenkiintoisia alustajia on siivittämässä elokuvia sekä Kuopiossa että Varkaudessa. Myös päätösesitys on erityinen: teatteriohjaaja Olli-Matti Oinonen esittelee pe 6.11. (klo 16) mestariteoksen LEVIATHAN (2014). Se on vahva ja vimmainen satiiri
nyky-Venäjän henkisestä tilasta.

Ohjelmakartta julkistetaan  ja ilmestyy aivan tuota pikaa, syyskuun viimeisellä viikolla.

Tervetuloa Hopeatähtiin!

HTkuva1

 

Saija Nissinen ja Ritva Kolehmainen, taiteellinen johtoduo

 

 

* * * * * * * * * * *

HISTORIAA: VUODEN 2014 OHJELMA


JUHLAVUOSIA ja UUSIA KOTIMAISIA: Kuopio - Varkaus


Hopeatähdissä on jälleen korkea kotimaisuusaste ja useita syksyn uutuuselokuvia.


Avajaispuhujaksi maanantaina 3.11.2014 klo 16 Kuopioon saapuu rakastettu radioääni Tarleena Sammalkorpi. Avajaiselokuvana on Vadelmavenepakolainen, menestysromaaniin perustuva, suomalais-ruotsalainen uutuuskomedia. Elokuva on ollut voittoisa jo myös Norjassa, jossa se palkittiin vuoden 2014 parhaana pohjoismaisena elokuvana Haugesundin elokuvafestivaalilla.

Juhlistamme festivaalilla Tove Jansson 100 v ja Suomalainen animaatio 100 v – merkkivuosia. Ohjelmassa on sekä kotimainen, ilkikurinen uutuusanimaatio Muumit Rivieralla (2014) sekä ainutlaatuinen, Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän itse kuvaamasta materiaalin pohjalta tehty elokuva Tove ja Tootin matkassa (2004) matkoista eri puolilla Eurooppaa vuosina 1972-1993)Jansson-dokumentti ilmaisesityksenä Kuopiossa to 6.11.). Muumit Rivieralla nähdään menestyskirjailija Johanna Sinisalon ”Satu, satiiri, sarjakuva – monikasvoinen Muumilaakso”-luennon kera sekä Varkaudessa (pe 7.11.) että Kuopiossa (la 8.11.).


Janssonin muumimaailmassa kuvataan usein perheenjäsenten välisiä jännitteitä. Samantyyppisistä asioista mutta eri paketissa on kyse myös kotimaisen elokuvasyksyn uutuuksiin kuuluvassa elokuvassa Aikuisten poika. Näyttelijä, muusikko Susanna Haavisto saapuu festivaalivieraaksi kertomaan kyseisestä elokuvasta ja roolistaan tarinan isoäitinä. Miten olla tukena lapselle joka joutuu yhtäkkiä kohtaamaan surun jota kaikki maailman lapset pelkäävät, eniten tässä maailmassa? Aikuisten poika-elokuva Kuopiossa ja Varkaudessa, Susanna Haaviston vierailu isänpäivänä 9.11. klo 13 Varkaudessa.



KIRJAILIJAVIERAITA MIELIAIHEINEEN


Festivaalin taiteilijavieraista kirjailija, teatterintekijä Juha Hurme ja kirjailija Johanna Sinisalo on kutsuttu festivaalille omine mieliaiheineen.


Juha Hurmeen aiheena on Algot Untola (alias Maiju Lassila) ja saman päivän elokuvana Untolan elämänvaiheista kertova Tulipää (1980). Saamme kuulla Kuopiossa ke 5.11.klo 13 mm. Hurmeen monivuotisesta näyttämöprojektista Untolan tekstien parissa.


Johanna Sinisalon luennoi molemmissa festivaalikaupungeissa Janssonin muumimaailmoista, erityisesti aikuisten näkökulmasta. Myös hänelle aihe on hyvin tuttu ja läheinen. Sinisalo on itsekin julkaissut useita, erittäin kiehtovia Muumi-tarinoita (mm. Muumimamman vaarallinen nuoruus, 2007) sarjakuvatuotantoina eri piirtäjien kanssa. Sinisalon käsikirjoittamista, monitasoisistasarjakuvista innostuu myös aikuinen muumien ystävä,

 


KANSAINVÄLISTÄ DIPLOMATIAA, KUVAAJIA KRIISIALUEILLA


Hopeatähtien ohjelmassa on myös pari pysäyttävää historian oppituntia. Avajaispäivänä Kuopiossa nähtävä Diplomatia (Ranska, Saksa 2014) on dramatisoiden tiivistettyä historiaa II maailmansodan kohtalonpäivistä. Totaalinen katastrofi Pariisissa on enää viimeistä käskylinjaa vailla, kun yli äyräiden viritetty sotakoneisto joutuu kohtaamaan sanan voiman.


Ihmisyhteisöjen ja valtioiden kurjempi puoli ja toisaalta taistelutahto paremman huomisen puolesta tulevat esille myös suomalaisklassikossa Tulipää (1980) sekä uutta pohjoismaista elokuvaa edustavassa elokuvassa Tuhat kertaa hyvää yötä (2014), jossa pääsemme valokuvaajan kannoilla näkemään, mitä tapahtuu ennen ja jälkeen siellä, missä kansainvälisten tietotoimistojen kuvapankit oikeasti syntyvät. Kameran takana on ihminen, on tehtävä päätös: paeta vai ottaa kuva, ainakin vielä kerran kertoa?

****
HOPEATÄHDET- festivaalia luotsaa taiteellinen johtoduo Saija Nissinen ja Ritva
Kolehmainen. Varkaudessa festivaalin toteutuksesta ja jatkoideoinnista vastaavat
kulttuurisihteeri Anne Puurunen ja teatteripäällikkö Päivi Jalkanen.


Lisätietoja/ Hopeatähdet-festivaali: saija.nissinen@kuopio.fi, 050 338 3640
ISAK ry, PL 1188, 70211 Kuopio


Lisätietoja/ Varkauden ohjelma: anne.puurunen@varkaus.fi, p. 040 5881009
ja paivi.jalkanen@savonkinot.fi, p. 0500 152 000


ohjelmamuutokset mahdollisia

 

 

- Seitsemän päivää elokuva-aarteita, uutuuksia ja ajankohtaisia taiteilijavieraita

- Ohjelma julkistettu keskiviikkona 24.9.2014 

 

 

 

*************

Historiaa (2013):

Hopeatähdet 2013 JULISTE

 

 

Hopeatähdet 2013 - eläkeläisten elokuvafestivaali: uutuuksia, kotimaisia klassikoita ja juhlaseminaari

(tiedote, 16.9.2013)

Suomen ensimmäinen, vanhemmalle väelle suunnattu elokuvafestivaali HOPEATÄHDET järjestetään Kuopiossa – nyt jo kolmatta kertaa. Festivaalin ajankohta on 4.–10.11.2013. Festivaalin pitopaikka on perinteikäs elokuvamiljöö Kino Kuvakukko (Vuorikatu 27).

Hopeatähdet-festivaali tarjoaa elokuvavuoden uutuuksia sekä huolella valittuja kotimaisia klassikkoja. Avajaiselokuvana esitetään syksyn kotimainen uutuus, Taru Mäkelän ohjaama ”Mieletön elokuu”, jota tähdittävät mm. Kati Outinen, Miroslav Etzler, Elena Leeve ja Esko Salminen. Elokuva perustuu vuoden 1962 tapahtumiin, jolloin kylmä sota kuumensi tunteita Helsingissä järjestetyillä kommunistien nuorisofestivaaleilla, ja vasemmistolaiset ja oikeistolaiset ottivat yhteen kaduilla. Poliittis- historiallinen tausta antaa runsain mitoin tilaa ilolle, nuoruudelle ja unelmille. Avajaispuheen pitää teatteriohjaaja, kirjailija Juha Hurme.

Kansainvälisiä uutuuksia festivaalilla edustaa mm. The Butler, joka kertoo afroamerikkalaisesta Cecil Gainesista, joka työskenteli vuosikymmeniä Valkoisen talon hovimestarina todistaen merkittäviä tapahtumia kahdeksan  Yhdysvaltain presidentin aikana. The Butlerin pääosassa nähdään Oscar-palkittu Forest Whittaker.

Festivaalin taustalla on katsojamääriltään Suomen suosituin, seniori-ikäisille suunnattu elokuvakerho. Kuopion ”Hopeatähti”-kerho saa 5-vuotisjuhlansa osana festivaalin ohjelmistoa.  Kerhotoiminnan merkkivuotta vietetään Hopeatähti 5 vuotta -juhlaseminaarin merkeissä. Ensimmäisenä seminaaripäivänä perjantaina 8.10. ohjaaja-tuottaja-käsikirjoittaja Jouko Aaltonen esittelee valtakunnalliseen elokuvamuistojen keruuprojektin pohjalta valmisteilla olevaa elokuvaa.  Toisen seminaaripäivän eli lauantain 9.10. taiteilijavieras on kirjailija Sirpa Kähkönen. Kähkösen luento käsittelee ohjaaja Teuvo Tuliota  sekä Regina Linnanheimoa, Tulion elokuvien vakionäyttelijää ja työparia. Kähkösen luennon yhteydessä esitetään Tulio-klassikko ”Olet mennyt minun vereeni” vuodelta 1956.

Laadukkailla dokumenteilla on osansa Hopeatähtien tarjonnassa myös tänä vuonna.  Saksalaisohjaaja Viviane Blumenscheinin uutuuselokuva ” Poski poskea vasten” (2013) kertoo suomalaisten ja argentiinalaisten lujasta tangorakkaudesta, tuoden aiheeseen tervetullutta ulkopuolisen näkökulmaa (esityspäivä pe 8.10.). Myös festivaalin päätöselokuvana on dokumentti, suureen yleisömenestykseen tämän vuoden aikana kimmonnut ”Metsän tarina” (esityspäivä su 10.11.).  ”Metsän tarina” on aidosti luonnon kauneuteen ja jylhyyteen luottava luontoelokuva, johon ovat ihastuneet kaikenikäiset.

HOPEATÄHDET on alueellinen elokuvakeskus ISAK ry:n tuotantoa. Festivaalia luotsaa taiteellinen johtoduo Saija Nissinen ja Ritva Kolehmainen.

 

***************

HISTORIAA 2012:

(ma 12.11.2012)

HOPEATÄHDET–eläkeläisten elokuvafestivaali

sai 25% lisää yleisöä

Avajaiset 2012: elokuvakriitikko Helena Ylänen (vas), haastattelijana Ritva Kolehmainen, taustalla  Haapaniemen Nuorisomusiikkiorkesterin jäseniä.

 

HOPEATÄHDET – elokuvafestivaalilla (Kuopio 5. – 11.11.2012) vieraili yhteensä 2.023 kävijää. Nousua viimevuotiseen festivaalin ensikertaan oli 25%. Neljännes esityksistä oli loppuunmyytyjä.

HOPEATÄHDET on Suomen ensimmäinen eläkeläisille ja vanhemmalle väelle suunnattu elokuvafestivaali.  Vuosi 2012 oli festivaalille nyt järjestyksessään toinen. Festivaali toteutetaan pääosin päivänäytäntöinä, näyttämönä toimii tunnelmallinen elokuvateatteri Kino Kuvakukko.

Jo avajaiset vetivät salintäyden elokuville syttynyttä senioriväkeä. Avajaiselokuvaa edelsi 20 + 1 yllätysesiintyjää: Haapaniemen Nuorisopuhallinorkesteri parinkymmenen nuoren muusikon kokoonpanolla sekä avajaispuheen pitänyt erikoisvieras, Helsingin Sanomien elokuvakriitikkona tunnettu (nyk. eläkeläinen) Helena Ylänen.  Avajaiselokuvana nähtiin Vesa-Matti Loirin ja Samuli Edelmannin tähdittämä ”Tie Pohjoiseen” (ohj. Mika Kaurismäki, Suomi 2012).

Vuoden 2012 festivaalin muita kohokohtia olivat kirjailija Sofi Oksasen (kuva yllä) sekä runoilija, laulaja, näyttelijä Aulikki Oksasen yleisötilaisuudet. Sofi Oksasen festivaalivierailun yhteydessä esitettiin Viron poliittisesta historiasta kertova, tämän vuoden puhutuin kotimainen elokuva ”Puhdistus”, kahtena loppuunmyytynä esityksenä. Aulikki Oksasen vierailu puolestaan liittyi esitykseen tv-elokuvaklassikosta ”Aliisa” (1970). Aliisa oli Siiri Angerkoski viimeinen roolityö, antaen riipaisevat kasvot kansaneläkkeen varassa sinnittelevien vanhusten köyhyydelle ja asuntopulalle muutoin vaurastuvassa Suomessa.

 Festivaalin päätöspäivä ajoittui isänpäivään, minkä kunniaksi festivaali tarjosi vapaan pääsyn elokuviin kaikille isille ja isien aikuisille pojille.

 Festivaali järjestetään alueellinen elokuvakeskus ISAK ry:n tuotantona.  Festivaalia luotsaa taiteellinen johtoduo Saija Nissinen ja Ritva Kolehmainen.

Festivaali järjestetään seuraavan kerran marraskuussa 2013.

 

Lämpimät kiitokset yleisölle & taiteilijavieraillemme!

Hopeatähdet-festivaalin taiteellinen johto ja henkilökunta kiittävät

- tervetuloa mukaan taas ensi kerralla!

 

 ******

 (Arkistomateriaalia vuodelta 2012:)

 

HOPEATÄHDET -FESTIVAALIN  OHJELMA JULKISTETTU

Festivaalin taiteilijavieraita:

SOFI OKSANEN, AULIKKI OKSANEN, ARI MATIKAINEN...

Liput ennakkomyynnissä ajalla 28.9.-28.10.2012 Lippupisteen myyyntipisteissä ja R-kioskeilla

 

(Kuva: viime vuoden avajaiset)

 

HOPEATÄHDET (Kuopio 5. – 11.11.2012) on uraauurtava, Suomen ensimmäinen eläkeläisille ja vanhemmalle väelle suunnattu elokuvafestivaali.  Festivaali järjestetään alueellinen elokuvakeskus ISAK ry:n tuotantona. Vuosi 2012 on festivaalille nyt järjestyksessään toinen.

Kaikenikäiset elokuvista ja festivaalin ajankohtaisista taiteilijavieraista kiinnostuneet ovat tervetulleita, mutta järjestäjät kutsuvat mukaan erityisesti seniori-ikäisiä virkistymään ja osallistumaan rentoon festivaalitunnelmaan.

Hopeatähtien avajaiselokuvana nähdään hetkessä jättisuosioon kimmonnut ”Tie Pohjoiseen” (2012), VESA-MATTI LOIRIN komea paluu valkokankaille, partnerinaan toisessa pääosassa nuoremman polven elokuvatähti SAMULI EDELMANN. Avajaiselokuvan on ohjannut kansainvälisesti tunnetuimpiin elokuvaohjaajiimme kuuluva MIKA KAURISMÄKI.  Elokuvaesityksen lisäksi Hopeatähtien avajaisissa on Tie pohjoiseen -elokuvaan liittyvää yllätysohjelmaa.

Tämän hetken puhutuin kulttuurihahmo, kirjailija SOFI OKSANEN saapuu Kuopioon Hopeatähdet-festivaalin vieraaksi keskiviikkona 7. marraskuuta, jolloin esitetään kahteen otteeseen hänen kansainvälisesti palkitusta romaanistaan tehty uutuuselokuva ”Puhdistus” (2012).  Sofi Oksasta Kuopiossa haastattelee Hopeatähden kerhonvetäjä RITVA KOLEHMAINEN.

Festivaalin vieraaksi saapuu myös runoilija, laulaja, näyttelijä AULIKKI OKSANEN. Festivaali 2012 nostaa esille Aulikki Oksasen elokuvakäsikirjoittajana. Festivaali esittää Oksasen kirjoittaman tv-elokuvan "Aliisa" (1970, pääosassa Siiri Angerkoski), jossa kuvataan yleisen vaurastumisen varjossa piilevää kaupunkilaisköyhyyttä 1970-luvun taitteen Suomessa. Elokuvaan ja Aulikki Oksasen haastattelutilaisuuteen to 8.11.2012 klo 13 on vapaa pääsy.

Tämän vuoden taiteilijavieraisiin kuuluu myös dokumentaristi ARI MATIKAINEN, joka saapuu festivaalille kertomaan elokuvastaan ”Russian Libertine – Venäjän vapain mies”, pe 9.11.2012 klo 12.  Festivaalilla esitetään Kuopion ennakko-ensi-iltana myös mainio ”Kummisetäni thaimorsian”, ohjaajanaan uusinta tekijäpolvea edustava ohjaaja WILLE HYVÖNEN.

Päättäjäispäivänään Hopeatähdet tempaisee isänpäivän (su 11.11.) kunniaksi: kaikki isät - ja isiensä aikuiset pojat - pääsevät festivaalin kahteen päivänäytäntöön veloituksetta.

Tervetuloa mukaan!

 

Vuoden puhutuin kirjailija, kulttuurivaikuttaja Sofi Oksanen festivaalin vieraana ke 7.11.2012

Kirjailija, laulaja, näyttelijä, piirtäjä Aulikki Oksanen festivaalin vieraana to 8.11.2012

 

  

 

HOPEATÄHDET houkutti paikalle myös TV1:n uutistoimituksen. Kuvat otteita television pääuutislähetyksestä 7.11.2011.

 

 

************

ARKISTOMATERIAALIA,vuodelta 2011

Uusi elokuvafestivaali loistaa ja välkkyy

Syksyllä 2008 aloitimme Kuopiossa Hopeatähti-elokuvakerhon esitykset. Tietä viitoitti Joensuussa pari vuotta aiemmin kehitetty eläkeläisten elokuvakerho. Kerhon nopeasti kasvanut menestys Kuopiossa tuli meille yllätyksenä. Aivan selvästi päivänäytöksiä oli kaivattu. Saimme kuulla, että katsojissa on niitäkin, jotka eivät ole vuosikymmeniin elokuvissa käyneet. Lähteminen toisten joukkoon on mukavaa! Viime vuoden loppupuolella syntyi ajatus kokonaisen festivaalin järjestämisestä – eläkeikäiset ovat omat festivaalinsa ansainneet.

Kevään 2011 aikana valikoimme sopivia elokuvia ja nyt on koossa monipuolinen festivaalikattaus uutuuksia ja klassikoita. Elokuva-kulttuurin lisäksi kirjallisuus on meille molemmille tärkeää, ja se on heijastunut myös festivaaliohjelmiston valintoihin. Monet elokuvista perustuvat kaunokirjallisuuteen ja festivaalin viikonloppua tähdittää jo legendaarinen kirjailija, yhä luomisvoimainen Märta Tikkanen. Muita festivaalin taiteilija- ja asiantuntijavieraita ovat dokumentti-elokuvaohjaaja Elina Kivihalme, kulttuurihistorioitsija Outi Vuorikari sekä avajaismusiikista vastaava Sakari Kuosmanen, savolainen monen tyylilajin muusikko ja kansainvälinen filmitähti samoissa saappaissa.

On tullut aika toivottaa kaikki tervetulleiksi Hopeatähdet – Suomen ensimmäiselle eläkeläisten elokuvafestivaalille. Kyseessä on myös kansainvälisesti ottaen harvinaisuus – lähimmän sukulaisfestivaalin löysimme kaukaa Aasiasta.  Loistavia leffoja on tarjolla kokonaisen viikon ajan.

Kaikki esitykset ovat Kino Kuvakukossa, Vuorikatu 27.